TILAT

RAKENNUKSET

Asiakkaiden käytössä on kolme tunnelmallista saaristolaisrakennusta: Luotsitalo, Merivartijatalo ja Rantasauna. Kaikki luotsisaaren rakennukset on kunnostettu ympäristöystävällisin menetelmin ja perinteitä vaalien. Tilat on sisustettu aidolla meriantiikilla, suomalaisten tekstiilitaiteilijoiden töillä ja palkituilla vedenalaisvalokuvilla.

Oheisesta kaavakuvasta näet, miten rakennukset sijoittuvat seitsemän hehtaarin kokoiselle saarelle.

Luotsitalo on upealla paikalla saaren korkeimmalla kalliolla, josta on paras näkyvyys merelle. Luotsit valvoivat täältä aikoinaan väyläliikennettä ympäri vuorokauden.

Merivartijatalo sijaitsee lähellä satamaa. Sieltä vartijoitten oli helppo lähteä partioon ja hälytysajoihin. Satamassa sijaitsevassa venevajassa, nykyisessä Ranta-aitassa, säilytettiin soutuveneitä ja alusten huoltoon tarvittavia työkaluja.

Rantasauna on saaren uusin rakennus, vaikka käsinveistetty hirsirunko onkin lähes satavuotias. Rakennus on perinnerakentamisen taidonnäyte, ja se valmistui saaristoluontoa ja perinteitä kunnioittaen vuonna 2009. Laajensimme saunanautintoa rakentamalla vuonna 2016 Rantasaunan terassille paljun ja rantaan tukevan uimalaiturin.

LUOTSITALO

Luotsitalo tarjoaa toimivat ja arvokkaat merihistorialliset puitteet kaikkiin tilaisuuksiin. Talon vanhin osa, aito luotsitupa, on valmistunut vuonna 1892. Tuvassa on tunnelmallinen takka ja pehmeät nojatuolit. Rakennusta on myöhemmin laajennettu. Se on kauttaaltaan kunnostettu perinteitä kunnioittaen ja varustettu modernilla tekniikalla ja mukavuuksilla. Luotsitalon ison tuvan pöytien ääreen mahtuu aterioimaan 30 vierasta.

Luotsitalossa on seitsemän viihtyisästi sisustettua kahden hengen makuuhuonetta, joista kaksi on sviittejä. Huoneista on upeat näköalat merelle. Majoittumaan sopii 14 henkilöä.

Luotsitalossa on saaren pääkeittiö, jossa gourmet-ateriat valmistetaan.

MERIVARTIJATALO

Merivartijatalo rakennettiin 1950-luvulla, jolloin saareen perustettiin merivartioasema. Rakennus on kauttaaltaan saneerattu toimivaksi ja viihtyisäksi kokous- ja majoitustilaksi.

Merivartijatalon kokoushuone tarjoaa kodikkaat tilat ja modernin tekniikan niin pienemmille kokouksille kuin suuremmille koulutustilaisuuksille; liikuteltavien pöytien ääreen mahtuu hyvin 30 hengen ryhmä.

Rakennuksessa on 7 makuuhuonetta ja 15 vuodetta. Talon alakertaan on rakennettu viihtyisä takkahuone, pukuhuone, puu-/sähkölämmitteinen sauna sekä suihkutilat kahdeksalle henkilölle. Näkymät ovat pääasiassa satamaan ja merelle.

RANTASAUNA JA PALJU

Komea ja korkea hirsirakenteinen Rantasauna on Boistön uusin helmi. Käsinmuuratun kertalämmitteisen kiukaan uumenista nousee unohtumaton löylynautinto. Tuhat kiloa kiviä vaatii pitkän lämmityksen, joka aloitetaan saunomista edeltävänä päivänä. Sauna on lämmin vielä seuraavakin aamuna. Haapalauteille mahtuu nautiskelemaan 12 saunojaa kerrallaan. Saunomisen lomassa voi käydä vilvoittelemassa meressä tai rentoutumassa paljussa.

Rantasaunan korkeassa takkatuvassa on käsityönä valmistetut pöydät, joiden äärelle mahtuu 18 hengen ryhmä kokoustamaan tai aterioimaan.

Rantasaunalla on idyllinen kahden hengen kammari ja takkatuvassa on makuutilat kahdelle.

SATAMA JA RANTA-AITTA

Tukeva hirsirakenteinen laituri vastaanottaa saarelle tulevat vieraat.  Saaren suojaiseen satamaan on helppo rantautua isommallakin yhteisaluksella. Boistön luotsisaarella on kaksi omaa yhteisalusta. Kesäisin merimatka Tallbackan laiturilta Loviisasta Boistön saarelle tehdään turvallisesti Boistön Kulkurilla ja talvisin aidolla luotsiveneellä, Boistön Kutterilla.

Tervetuliaismaljat voidaan kohottaa merihenkisesti sisustetussa Ranta-aitassa. Kesällä laiturilla ja Ranta-aitassa voidaan järjestää vaikka laituritanssit.

RANTAGRILLI

Saaren suojaisa grillipaikka oli jo saaren edellisten asukkaiden, merivartijoiden ja meripelastajien, suosikkipaikka. Rantagrilli on kunnostettu viihtyisäksi retkipaikaksi, jossa voi valmistaa ja tarjoilla meren äärellä välipalaa, lounasta tai iltapalaa.

LADATTAVAT POHJAKUVAT